Kymen Aktiivikuntoutus Oy siirtyy osaksi valtakunnallista Fysios-ketjua 28.2.2020 alkaen. Fysios on vuonna 2015 perustettu suomalainen, valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40:lla paikkakunnalla, ja se työllistää jo yli 600 alan ammattilaista. 

Kymen Aktiivikuntoutus Oy on Kouvolan suurin hyvinvointikeskus, joka on perustettu vuonna 1999. Tällä hetkellä yritys työllistää noin 30 henkilöä ja palvelee asiakkaita kahdessa toimipisteessä. Yrityksen palveluihin kuuluu fysioterapiapalveluiden lisäksi vahvasti myös kuntosali- ja ryhmäliikuntapalvelut. Lisäksi yrityksellä on erityisosaamista OMT-fysioterapiassa sekä työhyvinvoinnin palveluissa.
Yrityksen on alunperin perustanut Sami Mälkiäinen ja nykyisten pääomistajien Jari ja Jaana Vesasen lisäksi yrityksen muita omistajia ovat Saila Laaksonen, Jarkko Heimonen ja Sami Laaksonen. Kaikilla Aktiivin omistajilla on ollut iso rooli yhtiön rakentamisessa. 

Jari Vesanen kommentoi:
”Fysios antaa meille leveämmät hartiat toimintojemme kehittämiseen. Lisäksi saamme uutta näkemystä ja valmiiksi testattuja työkaluja, joista asiakkaamme ja henkilökuntamme hyötyvät. Aktiivi puolestaan tuo Fysioksen perheeseen kokemusta kuntosalin ja ryhmäliikunnan yhdistämisestä fysioterapiapalveluihin.”
Heikki Tiitinen kommentoi:
“Aktiivi tuo Fysiokseen uudenlaista osaamista liikuntakeskuspalveluista, ja olemme innoissamme alkavasta yhteisestä taipaleesta. Opimme toinen toisiltamme ja palvelemme asiakkaita entistä paremmin. Hyvä ja arvokas asiakassuhde on kaiken toiminnan ydin ja yhteinen päämäärämme. ” 

Fysios lyhyesti:​ Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju, johon kuuluu yli 80 toimipistettä yli 40 paikkakunnalla ja se työllistää yli 600 ammattilaista. Fysioksen liikevaihtoon 40 miljoonaa euroa, ja sen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. www.fysios.fi